Minulla on ollut hirmuinen kirjoitusjumitus päällä parin kirjan kanssa, ja yritin miettiä syitä siihen.
Vaikeuteen voi olla monia syitä. Ehkä kirja oli niin hyvä, että se ansaitsee yhtä hyvän arvioinnin, eikä sellaista hyvää tekstiä aina synny. Tai ehkä kirja oli sarjaa, jota kutsun Raamattuun verrattaviksi kirjoiksi; niitä joissa ei kykene näkemään mitään kriittistä. Ne menevät usein lähelle itseä, eikä tunteitaan niistä on vaikea jakaa. Tai ehkä kirja vain oli yksinkertaisesti tylsä, sellainen mistä ei keksi mitään sanottavaa.
Voi myös tuoda paineita kirjoittaa, jos kirjaa on muualla kehuttu ja itse et pitänytkään siitä. Tai sitten ihastut yllättäen johonkin yleisesti roskateoksena pidettyyn. Molemmissa tilanteissa tulee väkisin mieleen, että mikä minussa on vikana, kun ymmärrän tämän näin väärin.
Minulle viimeksi vaikein teos kirjoittaa oli Mari Strachanin Hiljaisuus soi h-mollissa. Siihen pätee moni yllä mainitsemani syy. Ensinnäkin pidin siitä kovasti, ja halusin kirjoittaa arvoisensa arvostelun. Toiseksi jumituin tekstin haaveelliseen sävyyn ja kaikki vähänkin napakammat ilmaisut omassa tekstissä särähtivät korvaan (tai siis silmään). Kolmanneksi, en ollut nähnyt kovin monen muun bloggarin tätä lukeneen, ja halusin antaa positiivisen ja oikeellisen kuvan kirjasta. Neljänneksi, kun tekstin kirjoittamista alkaa lykätä, se muuttuu entistä vaikeammaksi.
Aiemminkin olen pulmaillut monen tekstin kanssa, kun taas monet tuntuvat kirjoittautuvan ihan itsestään - joskus jo kirjaa lukiessa.
Mistä kirjoista teille on ollut vaikea kirjoittaa?
 |
| Rhondda Saunders: Wrinting my name in the sand |
Mullakin on tuo ongelma, että jos lykkään jonkun arvion kirjoittamista, niin sitä vaikeammaksi kirjoittainen lopulta tulee. Minulla on vielä puoli vuotta sitten luettuja kirjoja mielessäni, joista vakuuttelen valheellisesti itselleni, että tulen vielä arvion kirjoittamaan. En vain kirjoita, enkä saa aikaiseksi. Jotkut kirjat on toisaalta ihan hyvä pitää vain itsellään, mikäli niistä kirjoittaminen ei luontevasti suju. :)
VastaaPoistaHmm, ainakin Bo Carpelanin Lehtiä syksyn arkistosta -romaanista oli vaikea kirjoittaa juuri siksi, koska se oli niin hyvä. Joskus taas joku kirja saattaa koskettaa niin henkilökohtaisella tasolla, että ei halua arvioon kirjoittaa, miksi rakastaa kirjaa niin paljon.
VastaaPoistaToisinaan on vaikea pukea ajatus sanoiksi. Ja se, kehtaako sanoa. Voiko verrata Irvingiin, vaikka Irving on lähes Jumala? Miksi ei pidä kirjasta, miksi sen lukeminen kestää ja kestää, vaikka oikeasti tajuaa, että kirjassa on kaikki hyvän kirjan ainekset.
VastaaPoistaItseasiassa juuri viime arvioni oli vaikea saada sanoiksi ja siksi se varmaan niin tyngäksi jäikin. En saanut ajatusta ulos.
Jos kiinnostaa, mun arvio Hiljaisuus soi H-mollissa löytyy täältä:
VastaaPoistahttp://jarjellajatunteella.blogspot.com/2010/11/mari-strachan-hiljaisuus-soi-h-mollissa.html
Minulla ainakin on se, että jos en kirjoita hyvin pian kirjan lukemisen jälkeen siitä, se kynnys kirjoittaa ns. helposti, kasvaa. Toisaalta joskus on vaikea kirjoittaa jostain tosi hyvästä, voimakkaasta lukukokemuksesta, kun tuntuu, ettei mitkään sanat tavallaan riitä jne.
Hyvä aihe. Joskus kirja ei ole auennut. Se ei ole päästänyt sisäänsä lukijana ja kokee ulkokohtaisena sen, mistä muut ovat pitäneet. Silloin on vaikea pukea sanoiksi. Oliko kirjalle vain väärä hetki? Oliko kirjan ja lukijan väliset kemiat vain niin eri taajuudella, että kolissut ei.
VastaaPoistaYleensä on vaikeampi kirjoittaa kirjasta, josta ei ole pitänyt kuin kirjasta joka on kolissut kovaa. Negatiivisen kokemuksen avaaminen siten, ettei kuitenkaan lyttää ja latista ja kuitenkin saa sanoitettua sen, mikä kirjassa ei omasta mielestä toiminut, on haasteellinen yhtälö. Eikä tilannetta helpota se, että kaikki muut ovat aivan fiiliksissä kyseistä kirjasta. Minulla kirja jää usein silloin kokonaan kesken. En lue loppuun. Se on yksi tapa välttää kirjasta kirjoittaminen ;)
Esimerkiksi Aivot pellolle (http://luenjakirjoitan.blogspot.com/2011/07/aivot-pellolle.html) oli sellainen, josta mietin pitkään, mitä kirjoittaisin.
VastaaPoistaMinua on yleensä auttanut se, että vaihdan tavallaan näkökulmaa. Kirjoitan jostakin muusta suunnasta käsin. En lähde avaamaan koko kirjaa, tai pitäydyn kokonaan omissa tunnelmissani.
Yksi syy siihen, miksi jostakin kirjoittaminen tuntuu vaikealta, on myös se, jos kirja on ollut jotenkin niin monitahoinen, ettei osaa päättää, miten kirjoituksensa rajaa. Haluaisi sanoa kaikki.
Mulle vaikeinta on kirjoittaa sellaisesta kirjasta, josta todellakin pidän.
VastaaPoistaUsein kai nurisen siitä, mistä en tykkää =), joten siitä syntyy tekstiä helposti.
Jos pidän kirjassa lähes kaikesta, jään aivan sanattomaksi.
Minusta tuntuu, että saattaisin tykätä tuosta hiljaisuus-kirjasta. Kirjan nimi on niin kaunis.
VastaaPoistaTuttu tunne. Viime päivinä on jumittanut monekin kirjan kanssa.
VastaaPoistaAnu Holopaisen varjoja oli hyvin vaikea arvostella, sillä olen Anun kanssa kirjoitellut hänen blogissaan. Olin myös tietääkseni ensimmäinen, joka kirjan arvio.
Anneli Kannon ja Terhi Rannelan Tähystäjäneitoa oli kamalaa arvostella, sillä olin saanut hyvin negatiivisen lukukokmeuksen siitä - muuta olivat ylistäneet taivaisiin. Kirjalla oli myös joitakin samankaltaisuuksia ystäväni kanssa kirjoittamaan pöytälaatikkoromaaniin, jota olin ajatellut jatkaa nanowrimossa (tämäkin yhtenevyys).
Maggie Stiefvaterin Häivähdystä oli avata blogissa, sillä en tahtonut pilata toisten lukukokemusta kertomalla liikaa juonesta ja tahdoin tekstin olevan kirjan arvoinen. Tosin pystyin kirjoittamaan vain muutaman lauseen.
Yksi syy, joka minulle ei vaikuta arvioimiseen on kustantajalta saadut ilmaiskappaleet. Marjis kirjoittikin Kirjamielellä blogista vaaroista, joita mm. Kuluttajavirasto olettaa kirjablogeihin liittyvän: ilmaistuote nostaa paineita kirjoittaa hyvän kirja-arvion.
Minulle vaikeita "arvioitavia" ovat ne kirjat, joita muut kehuvat, mutta joista itse en pidä. Tällaisesta kirjasta kirjoitin eilen, ja lainasinkin pätkän sinun postauksestasi.
VastaaPoistaSitten on niitä kirjoja, jotka tulevat jotenkin liian liki omaa elämää, eikä välttämättä halua blogissa kertoa että jokin asia on kuin suoraan omasta elämästä. Varsinkin, jos kyseessä ei ole mikään iloinen juttu.
Myös ne kirjat, joista pidän kovasti, tuottavat vaikeuksia, kun ei haluaisi ylikehua ja asettaa ehkä muille liian suuria odotuksia. Eikä toki ole kovin uskottavaa, jos liian moni kirja saa osakseen rajatonta ylistystä.
Heh, äkkiä ajatellen minun tuntuu olevan vaikea kirjoittaa mistä tahansa kirjasta :D
Törmäsin tähän juuri eilen yrittäessäni miettiä jotain sanottavaa rakkaasta lapsuuskirjasta... En oikein keksinyt mitään muuta kuin "se on ihana, rakastan sitä". Tuohon kirjaan liittyy niin paljon rakkaita lapsuudenmuistoja, etten vain pysty lukemaan sitä kriittisesti tai analysoimaan sitä. Se on minun lapsuuteni ja rakastan sitä niinkuin lapsena rakastin, kyselemättä tai analysoimatta. Taitaa olla lyhyt arvio tulossa...
VastaaPoistaHei Peikkoneito! Tulin vinkkaamaan runokirja-arvonnasta, joka tarvitsisi vielä pari osanottajaa tullakseen tapahtumaan. Jos kiinnostaa, löydät sen blogistani osoitteessa: http://embolens.blogspot.com/2011/10/kirja-arvonta.html.
VastaaPoistaTähän postaukseesi minulla ei ole sen suurempaa vastausta, sillä en itse juuri tee kirja-arvosteluja, sillä blogini on aika yleismaailmallinen aihepiireiltään... :)
Ystävien kirjojen arvioiminen... kuin kävelisi kuumilla hiilillä, sementtisäkki harteilla.
VastaaPoista