"LINNUKSI HÄN ON AIKA PAINAVA."

Saara Henriksson: Linnunpaino
Into, 2012
246 sivua

Linnunpaino on vinksahtanut rakkaustarina, jossa nuori tanssija kohtaa ritari Siniparran. Kunnianhimoinen Lilja tavoittelee isompia tehtäviä tanssiryhmässä. Kiikarissa on rooli Siniparta-teoksen tuoreena vaimona, joka paljastaa aviomiehen lukittuihin huoneisiin kätkemät salaisuudet. Lilja kuitenkin loukkaantuu harjoituksissa ja tulee sivuutetuksi roolijaossa. Sairauslomalla hän kohtaa Tommin, lintumiehen.
    Lilja tietää, mitä haluaa, mutta Tommi pyristelee. Lilja ottaa tehtäväkseen avata Tommin kaikki ovet ja lukot. Arvoituksen ydin ei ole se, miksi Siniparta murhasi edelliset vaimonsa. Miksi nuori vaimo yhä kysyy, vaikka jo tietää mitä viimeisen oven takana on? Onko kukaan rakkaimmalleen velkaa menneisyyttään?

Tämä kirja houkutti katalogissa taiteellisuudellaan ja tanssimiljööllään sekä hurmaavalla kannellaan. Yksi syksyn must-to-read -kirjoista minulle, ehdottomasti.
Tarina kertoo Liljasta, nuoresta ammattitanssijattaresta, joka tuntuu olevan jumissa niin ihmissuhteidensa, uransa kuin muunkin elämänsä kanssa. Tanssijan elämä on uskomattoman kurinalaista, eikä vapauksia juuri sallita. Aina pitäisi kehittyä lisää, koskaan ei ole valmis. Kivut salataan ja surut piilotetaan. Elämä on vain tanssia.

Kirja oli monessa mielessä samanlainen kuin vajaat pari vuotta sitten lukemani Emma Puikkosen Turkulainen näytelmä. Molemmissa nuori naishahmo käsittelee omaa elämäänsä harrastuksensa kautta. Turkulaisessa näytelmässä hänen oma elämänsä sekoittuu teatterilavan roolihahmoonsa, ja aina ei ollut selvää mistä yksi tyttö alkoi ja toinen päättyi. Linnunpainossa on vähän samankaltainen idea, kun Lilja peilaa omaa elämäänsä tanssihahmoonsa ja yrittäessään ymmärtää Siniparran tarinaa, tajuaa samalla asioita omasta elämästään. Siinä missä ensimmäinen elää roolinsa vankina, toinen ei tyydy valmiiseen tarinaan vaan kirjoittaa sitä mielikuvissaan itse uudelleen. 

Eniten minua linnunpainossa kiehtoikin vastakkainasettelu Liljan ja Judithin välillä. Kun alkuperäisessä tarussa Judith kulkee vääjäämättä kohti omaa tuhoaan, vaikuttaa Liljakin hukanneen oman vapautensa ja tahtonsa vaikuttaa. Kuitenkin hänen kuvitelmissaan tarun valtasuhteet vaihtuvat ja se onkin Judith,joka alistaa alleen Siniparran. Tästä Lilja saa voimaa ottaa vihdoin elämänsä langat omiin käsiinsä, eikä vain ajelehtia virran mukana.

Kirja oli tavattoman kiinnostava, ja olin hurmioitunut sen ideasta ja maailmasta. Kuitenkin jostain syystä kirja tuntui välillä raskaalta lukea, se ei imaissut samalla tavalla mukaansa kuin jotkut muut viimeksi lukemistani. Jotenkaan en pystynyt nauttimaan kirjaa liian isoina annoksina kerrallaan, ja käytinkin sen lukemiseen useita päiviä.

Lukemisen lisäksi käytin kirjoittamiseenkin monta päivää, ja se teki kirjalle palveluksen. Kun lukukokemusta pohti, se ikäänkuin kasaantui päässä tiiviimmäksi, yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi. Lukemisen loputtua vallinnut ristiriitaisuuden tunne kaikkosi ja päällimmäisenä mieleen jäi kaunis kieli ja arvoituksellinen ilmapiiri. Arvoituksellisuutta oli siinä mielessä pikku hippunen liikaa, että en oikein täysin ymmärtänyt loppua. Pitäisi varmaan lukea kirja uudelleen, jotta sen kaikki vivahteet välittyisivät tajuntaan asti. Jos kirja jäikin osittain mysteeriksi, niin olipahan ainakin kaunis sellainen.

Linnan lukkoja ovat avanneet myös Maria ja Noora.