keskiviikko 2. tammikuuta 2013

BLOGISTANIAN FINLANDIA - MINUN EHDOKKAANI

En koskaan ehtinyt lukea muutamaa kirjaa, joita olisin kuvitellut asettavani ehdolle, mutta ei anneta sen haitata. Silti olen lukenut monta unohtumatonta kirjaa, ja valinta niiden välillä oli vaikea. Piti puntaroida mikä painaa vaa'assa eniten - sekö, että nautti lukemastaan, vai sekö että kunnioittaa sitä? Pitäisikö valita se, mikä jäi parhaiten mieleen, vaiko se, mille antoi aikanaan eniten pisteitä?

Päädyin lopulta seuraavaan kolmeen kirjaan:


1. Katja Kaukoken: Vihkivedet (3p.)
Tämä vain osui ja upposi. Ensimmäinen novellikokoelma, josta olen kunnolla pitänyt, kiilasi heti paremmaksi kuin yksikään muu kotimainen romaani. Vihkivesistä on moni bloggaaja pitänyt, minun kehuni löytyvät täältä

2. Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton (2p.)
Tätä ei ole monessa blogissa näkynyt, mutta minulle siitä tuli heti tärkeä. Hieno esimerkki siitä, miten vähäeleisen kaunista teksi voi olla. 

3. Petja Lähde: Poika (1p.)
Tämä siksi, että en edelleenkään voi unohtaa sen nostattamaa lukukokemusta. Sitä, kun istuin kahvilassa jo aikaa sitten kylmenneen kahvin kanssa ja maailma katosi kokonaan ympäriltä. Harva kirja on aikaansaanut samanlaisen totaaliuppoamisen.

Illalla kello 20:00 sitten selviää, mikä kirja nousee kirjabloggareiden suosikiksi. Kaikki siis iltakahdeksalta kurkkimaan tuloksia Sallan lukupäiväkirjasta.

4 kommenttia:

  1. Kiitos näistä lukuvinkeistä, kaikki minulle lukemattomia mutta nyt kiinnostavat.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostavat ehdokkaat, tykkäsin Pojasta - ja myös Vihkivedet oli hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kolme ovat kyllä hienoja teoksia. (samoin kuin tietysti esim. kärkikolmikko Ollikainen, Lundberq, Itäranta). :)

      Poista

peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta