tiistai 15. tammikuuta 2013

TTT - kirjalliset uudenvuodenlupaukset

Nämä piti postata jo viime viikolla, mutta jotenkin tiistai humahti ohi niin huomaamatta, etten edes huomannut sen olleen kylässä. 

10. Kirjoita rästikirjat pois alta - ne kolme viime vuoden puolelta kummittelemaan jäänyttä. Olen aloittanut kirjoittamaan kaikkia niitä ja vielä vain nuo kolme postausta odottavat saavansa vielä muutaman järkevän sanan arvioonsa ennen kuin saan ne julkaistua

9. Yritä kirjoittaa arvio hetikohta kun saat kirjan luettua. Jos tuntuu vaikealta löytää sanoja, ei se märehtiminen ainakaan auta asiaan.

8. Löydä kivoja lukuhaasteita. Niillä on kiva vauhdittaa lukemista ja löytää uusia tuttavuuksia.

7. Lue tasapainossa kotimaista- ja käännöskirjallisuutta. Aina ne kirjastoreissut ja kirjaostokset lipsahtavat suosimaan ulkomaista, jos ei kiinnitä siihen huomiota.

6. Kommentoi enemmän. Minulla on paha tapa laiskotella kommenttien kirjoittamisen kanssa. En jotenkaan osaa kommentoida heti, vaan jätän kiinnostavat jutut välilehdille roikkumaan ja sitten muistan ne vasta kun olen sammuttamassa konetta. (juuri nyt viisi välilehteä blogikommentteja, hups)

5. Älä lue pelkkiä uutuuksia. Kaivele kiinnostavanoloisia kirjoja kirjaston syövereistä ja omasta hyllystä, äläkä tyydy vain kevään kirjakatalogien antimiin.

4. Lue herranen aika välillä sieltä omasta hyllystäkin. Ajatella, että vielä reilu vuosi sitten olin lukenut jok'ikisen kirjahyllyni kirjan, ja nyt hyvä kun on puolet luettu.

3. Tutustu uusiin kirjailijoihin ja lajityyppeihin. Minulla on paha tapa urautua ja tulen liian helposti valinneeksi kirjan tutusta kategoriasta.

2. Vältä alelaareja, poistohyllyjä ja kirjakirppareita. Sain joululahjaksi yhden kirjahyllyn lisää (kiitos Iskä♥) ja nyt kaikkien kirjapinojen hyllyttämisen jälkeen siellä on vielä vähän tilaa. Olisi silti kiva saada kirjat jatkossakin mahtumaan sinne, eikä tänne sitäpaitsi enää kovin paljon lisähyllyjä mahdu.

1. Älä stressaa lukemisesta tai blogaamisesta. Vaikka välillä jäisi tekstejä roikkumaan tai tulisi pieniä taukoja, ei se ole maailmanloppu.

Edmund Charles Tarbell: Girl reading by a window

15 kommenttia:

  1. Hyviä lupauksia sinulla! Minä olen todennut itselläni parhaimmaksi kirjoittaa mahd. pian kirjoista, vaikka tuntuisikin siltä, ettei ole paljon kirjoitettavaa - viikon päästä kun ei ole senkään vertaa.

    Myös oman hyllyn kirjoja koitetaan täällä päin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin tuo heti kirjoittaminen on ideaalinen suunnitelma, joka toteutuu harmillisen harvoin. :/ Oman hyllyn lukeminen taitaa olla suunnitelmissa melkein jokaisessa blogissa, kivaa että on kohtalotovereita. :)

      Poista
  2. Hyviä lupauksia! Tuo kirjabloggausten roikkumaan jättäminen on kyllä riskaabelia hommaa. Minulle käy joskus niin, että joku juttu jumittaa, mutta en jotenkin suostu siirtymään seuraavaan bloggaukseen ennen kuin edellinen on tehty, ja näinhän vaikeutuu koko sarja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minullakin on joku pakkomielle kirjoittaa ne samassa järjestyksessä ja kun yksi postaus myöhästyy niin koko jono jää roikkumaan. ;)

      Poista
  3. Hyviä lupauksia ! Minäkin olen huomannut, että jos ei bloggaa suht nopeasti lukemastaan niin roikkumaan jää. Vieläkin on pari viime vuoden suosikkia bloggaamatta, kun jostain syystä jäivät väliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin jäi ne pari viimevuotista blogaamatta, yksi niistä on vielä jäljellä. Hohhoi. ;)

      Poista
  4. Hauska postaus ja toteuttamiskelpoisia suunniltemia sinulla! :) Minäkin olen nyt pyrkinyt aktivoitumaan niin toisten postausten kommentoimisen suhteen, kuin haasteissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen pyrkinyt jo viime vuonnakin, mutta toteuttaminen jäi vähän puolitiehen. Nyt jos saisi piristysruiskeen. ;)

      Poista
  5. Kohdat 4 ja 2 on minullakin työn alla ;) Hyvähän se tosin nyt on sanoa kun kotiutin ison kasan kirjoja alesta. Niin ja puuttuvat Kingit ei minulla kuulu ostossäännöstelyyn ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän ne omat lempparit/etsityt aarteet koskaan kuulukaan ostosäännöstelyn piiriin. :D

      Poista
  6. Hyvin luvattu on puoliksi tehty! :D Samansuuntaisia aikeita on itsellänikin, tosin luvata en uskaltanut muuta kuin lukevani kotimaisia miehiäkin välillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, varsinkin täällä julkisesti luvattu on varmaan jo yli puoliksi tehty. :)

      Poista
  7. Oikein hyviä lupauksia :) Jotenka varmaankin tulet lukemaan myös minun uusimman romaanini :D Heh. T. Minäkö muka tyrkytän itseäni kenellekään...mutta siis tuollaisia aikomuksia on lukijan roolissa itsellänikin. Että tuntematonta kehiin eikä pelkkiä klassikoita tai muita superromaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ollenkaan poissuljettua, kotimaisia ja naisia tulee luettua aivan liian vähän. ;)

      Poista
  8. Minä voin nukkua yön yli kirjan luettuani, mutta sitten se on kirjoitettava vähintäin wordille 'jemmaan'. Olen itse ahkera vastaamaan kommentteihin ja yritän käydä myös muiden blogeissa, mutta aikaa bloggaamiseen menee vuorokaudessa paljon.

    Taas ihana kuva!

    VastaaPoista

peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta