sunnuntai 28. elokuuta 2011

ANSAITTU MUFFINSSITAUKO

Nyt kun kaikki rästikirjat on blogattu, voin nautiskella saamastani ihanasta muffinssista, jonka minulle antoivat Norkku ja Liina.
Muffinssin mukana tuli muutamia kysymyksiä, yksinkertaisia, mutta juuri sellaisiinhan on aina vaikein vastata. 

Lempiruoka vaihtelee hetken, vuodenajan ja fiiliksen mukaan. Vaikea mainita yhtä kunnollista ruokaa, koska ruokavalioni meni pari vuotta sitten remonttiin kasvisruokavalion myötä. Oikeastaan kaikki kasvisruoka on hyvää (paitsi punajuuret mitä jostain kumman syystä laitetaan ihan liian moneen paikkaan). Herkuttelen välillä suklaalla, ja sitten kaikilla hedelmillä ja marjoilla. Mansikat on parasta.

Lempivärejäni ovat kaikki heleät ja eloisat värit, mutta yhden mainitseminen olisikin sitten vaikeampaa. Jos pitäisi ottaa ainoastaan yksi väri, jota pitäisi vaikka katsella koko loppuelämä, niin se olisi ehkä kauniin vaaleanharmaa, vaikkei niin kovin värikäs olekaan. Ei semmoinen synkkä sadepilvenharmaa vaan iloinen mustavalkovalokuvien, lyijykynälyijyn ja Haisulimukin harmaa.  

Unelmien matkakohteita on niitäkin paljon. Jäämeren näin tänä kesänä, mutta jäljellä on vielö monta unelmaa. Haluaisin mm. Islantiin uimaan kuumassa lähteessä, Alpeille, eri maiden kuuluisiin taidemuseoihin, Colosseumille, Egyptin pyramideille, Australian punaiselle hiekkaerämaalle, Santiago de Compostelaan, buddhalaiseen temppeliin...

4 kommenttia:

  1. Minäkin olen aina haaveillut näkeväni Colosseumin! Milloin lähdetään?;)

    VastaaPoista
  2. Colosseum on hieno! Minä voisin käydä kurkkaamassa vaikka sen punaisen hiekkaerämaan, pyramidit ja kuumat lähteet... Toisaalta ihanaa että unelmien matkakohteita on niin paljon,olisi tylsää jos kaikki olisi jo nähty!

    VastaaPoista
  3. Erittäin tylsää, kun kaikki on nähty. Tunnen pariskunnan, joka sanoo, että mikään kaupunki maailmassa ei eroa toisesta, ei mikään paikka myöskään...Surullista.

    VastaaPoista

peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta