"MY BULLSHIT METER IS READING THAT AS 'FALSE'."

Charlaine Harris:

Dead as a Doornail

Gollancz, 2009

304 pages

Sookie's got just a month, before the next full moon, to find out who wants her brother dead - and to stop the fiend! Sookie Stackhouse enjoys her life, mostly. She's a great cocktail waitress in a fun bar; she has a love life, albeit a bit complicated, and most people have come to terms with her telepathy. The problem is, Sookie wants a quiet life - but things just seem to happen to her and her friends. Now her brother Jason's eyes are starting to change: he's about to turn into a were-panther for the first time. She can deal with that, but her normal sisterly concern turns to cold fear when a sniper sets his deadly sights on the local changeling population. She afraid not just because Jason's at risk, but because his new were-brethren suspect Jason may be the shooter. Sookie has until the next full moon to find out who's behind the attacks - unless the killer decides to find her first.  

Viidennessä kirjassa tapahtuu niin paljon, että juonen selostaminen on täysin mahdotonta. Jollain tasolla tämä on eräänlainen välinäytös ja seuraavien osien rakentelupalikka. Monia juonenosia kulkee rinnakkain, monia eri henkilöitä sotkeutuu niihin, ja lopulta kaikki kulkee kohti Sookieta ja hän löytää itsensä useammalta tappolistalta kuin koskaan ennen. Onneksi hänellä on monia erityisesti miespuolisia suojelijoita, eikä hän itsekään jää sormi suuhun vaaratilanteissa. Juonikuvoista tärkeimpiä ovat kaksiluontoisten (miten ihmeessä suomennetaan two-natured onnistuneesti?) murhatapaukset, Jasonin muutos ja sopeutuminen uuteen maailmaan, Taran joutuminen pahojen vampyyrien pelinappulaksi, susien kamppailu johtajuudesta ja eräs yksityinen Ericille omistettu kostotoimenpide.

Ihmissuhteiden ilotulitus jatkuu. Sookie ei oikein tiedä mihin suuntaan päätänsä kääntää, kun miehiä löytyy joka suunnasta. Ensirakkaus vampyyri-Bill herättää mustasukkaisuutta kulkemalla uuden ihmistytön kanssa, ystävä ja työnantaja Sam jatkaa muunkin kuin toveruuden tarjoamista, Alcide tarvitsee Sookien apua ja Eric on mitä on. Ericin kanssa lukija saa taas suurimmat huvit. Hän sai edellisen kirjan lopussa muistinsa takaisin, mutta menetti kirouksen alla olemansa ajan - ja tuo ei kyseistä herraa miellytä. Eric laittaa Sookien todella kiemurtelemaan kysymyksillään. 

Meille myös esitellään uusi rotu "fairy", keiju (ja tämäkin, miten se suomennetaan? keijusta tulee mieleen Peter Panin Helinä, eikä se ole kovinkaan kuvaava, mutta en keksi parempaakaan). Harris tekee viisaasti esitellessään uusia ihmiselle käsittämättömiä todellisuuden lajeja yksi kerrallaan. Viidenteen osaan mennessä hän on jo muodostanut kokonaisen fantasiakudelman ja luonut omanlaisen fantasiatodellisuutensa, joka ei muistuta muita tunnettuja. Keiju kuulostaa ehkä sanana pahalta ja tähän maailmaan sopimattomalta, mutta ei se itseasiassa ole paha.

Kirja osamalla tavalla nauruhermuja kutkuttava, hykerrytävä ja koukuttava kuin aiemmatkin, mutta ei yhtä kokonainen paketti. 

Näistä kirjoista kirjoittaminen käy muuten kokoajan vaikeammaksi, en millään keksi mitään suomenkielisiä järkeviä sanoja vastaamaan alkuperäisiä, ja on vaikea tajuta, ettei tällaisen fantasiailottelun juonta voi analysoida samalla tavoin kuin korkeakirjallisien klassikoiden. Pitää löytää tasapaino, koska kaikelle kirjallisuudelle on paikkansa. Juuri nyt lomalla on ollut paikkansa tämänlaiselle, josta saa vain puhtaasti nauttia.