Ian McEwan: Ikuinen rakkaus
Englanninkielinen alkuteos:
Enduring Love (1997)
Otava, 2010
306 sivua
Otava, 2010
306 sivua
Monisyinen psykologinen jännityskertomus, joka on samalla terävä parisuhteen analyysi ja mielisairauden kuvaus.
Tiedetoimittaja Joe Rose ja hänen avovaimonsa Clarissa joutuvat retkellään onnettomuuden silminnäkijöiksi. Joe ryntää usean muun miehen kanssa apuun. Seuraukset ovat dramaattiset: pelastustöihin osallistunut Jed Parry rakastuu Joeen patologisesti ja tuo tunteensa julki mitä kiusallisimmin tavoin.
Joe yrittää päästä tunkeilijasta eroon, mutta Jed on täysin vakuuttunut rakkauden molemminpuolisuudesta.
Yrityksistään huolimatta Joe ei onnistu saamaan sen paremmin poliisia kuin Clarissaakaan uskomaan, että Jed on mielenvikainen. Tilanteet kääntyvät lopulta niin vaarallisiksi, että Joe joutuu ottamaan oikeuden omiin käsiinsä...
Pikainen piipahdus kirjastosta päättyi tämän tarttumiseen palautushyllystä. Kuulemieni perusteella melkein trillerimäisiin mittoihin paisuvaa McEwansia, eli siis taatusti mukaansatempaavaa tekstiä luvassa.
Tiedetoimittaja Joe Rose ja hänen avovaimonsa Clarissa joutuvat retkellään onnettomuuden silminnäkijöiksi. Joe ryntää usean muun miehen kanssa apuun. Seuraukset ovat dramaattiset: pelastustöihin osallistunut Jed Parry rakastuu Joeen patologisesti ja tuo tunteensa julki mitä kiusallisimmin tavoin.
Joe yrittää päästä tunkeilijasta eroon, mutta Jed on täysin vakuuttunut rakkauden molemminpuolisuudesta.
Yrityksistään huolimatta Joe ei onnistu saamaan sen paremmin poliisia kuin Clarissaakaan uskomaan, että Jed on mielenvikainen. Tilanteet kääntyvät lopulta niin vaarallisiksi, että Joe joutuu ottamaan oikeuden omiin käsiinsä...
Pikainen piipahdus kirjastosta päättyi tämän tarttumiseen palautushyllystä. Kuulemieni perusteella melkein trillerimäisiin mittoihin paisuvaa McEwansia, eli siis taatusti mukaansatempaavaa tekstiä luvassa.
Ja olihan se tavallaan mukaansatempaavaa, mutta ei siitä saanut kunnon otetta. Yleensä hyvien kirjojen kanssa tuntee olevansa tapahtumapaikalla, mutta tämä pikemminkin työnsi ulos lukijaa kuin veti sisäänsä. Jotenkin koko kirja alun onnettomuudesta lähtien tuntui perin epätodelliselta. Tapahtumat välillä juoksivat ja välillä matelivat, ja kaiken keskeytti silloin tällöin jokin pitkä tieteellinen pohdinta.
En oikein saanut selvää oliko pääjuoni rakkaustarinassa, vai vainoajan tuntemassa, pakkomielteisessä rakkaudessa, mutta kumpikaan ei kantanut loppuun asti. Muutenkin jopa trilleriksi luonnehdittu juoni jäi aika pinnalliseksi, samoin kuin henkilöhahmot.
Odotin kyllä tältä kirjalta enemmän. En olisi tunnistanut McEwansiksi, jossen olisi tiennyt. Takakannessa tätä on arvioitu jopa McEwansin parhaaksi romaaniksi - kehu, jota en voi ymmärtää. Arvostan kuitenkin tämän pienoisen pettymyksenkin jälkeen häntä kirjailijana, ja esimerkiksi Sovitus on edelleen korkealla parhaiden kirjojeni listalla.
Voi, miten sääli, että tämä kirja oli sinulle pettymys. Minä pidin kirjasta valtavasti! Vainoajan jatkuva läsnäolo ja uhka tulivat minulla ihon alle ja pystyin hyvin kuvittelemaan itseni verhojen taakse. Epätodellinen tuntu kirjassa tosiaan oli - ajattelin sen tulevan myös siitä, että päähenkilöä ei oikein uskonut kukaan. Minäkään en ollut varma, oliko kysymyksessä vain päähenkilön pään sisäinen harha ja että kuka se hullu lopulta oli. Tämä oli minusta koko kirjan juoni ja siitä pidin kovasti! Täytyypä lukea tuo Sovitus. Minulla Mc Ewanit on vasta aluillaan...
VastaaPoistaMinulla ehkä kääntyi itseäni vastaan se, että ahmaisen kirjat aina aikamoista vauhtia. Tämän kanssa olisi varmaan pitänyt edetä hitaammin ja jäädä tunnustelemaan pelkotilojen verkkoon. Tuo hulluuden häilyvä raja oli kyllä parasta antia tässä kirjassa.
VastaaPoistaSuosittelen kyllä lämpimästi tuota Sovitusta. Sen pidemmälle en minäkään ole McEwanseja ehtinyt lukea, mutta siitä pidin todella paljon. :)