Paolo Coelho:
Yksitoista minuuttia
Portugalinkielinen alkuteos:
Onze Minutos (2003)
Bazar, 2006
322 sivua
Taas Coelhoa, koettakaa kestää rakkaat lukijani!
Tämä toiseksi viimeinen suomennettu Coelho sai minut taas oikein kunnolla muistamaan, miksi pidän herran tekstistä niin paljon.
Yksitoista minuuttia asettaa ovelia kysymyksiä asioista, joita emme yleensä kyseenalaista. Miksi jotain tapahtuu? Miten? Millä lailla? Kuka, ketkä? Missä, miten? Kirja on suorastaan filosofista pohdiskelua elämästä ja rakkaudesta.
Maria on hellyyttävän suora ja läheisen tuntuinen henkilöhahmo, jota elämä heittelee suuntaan jos toiseenkin. Rakkauteen jo nuorena suuttunut nuori nainen käsittelee tuntemuksiaan rakkautta kohtaan prostituution kautta. Hän uskoo olevansa se, joka päättää, se joka hallitsee - ettei hän työssään johtuisi kohtaamaan rakkautta. No... kuten arvata saattaa, ilmestyy mies, joka saattaa olla rakkauden arvoinen, ja jonka kanssa Maria ei osaakaan käsitellä tunteitaan.
Kirja etenee kahdella tapaa, kerronnalla, jossa Maria on henkilöhahmo ja otteilla Marian päiväkirjasta. Näillä kahdella keinolla uppoudumme syvälle hänen sielunelämäänsä ja omaksumme itsekin hetkeksi hänen maailmankuvansa. Maria on päiväkirjassaan taiteellisen pohdiskeleva, melkein laulun tai runon kaltainen lyyrikko, ja kursiivilla kirjoitetut päiväkirjaotteet ovat yksi kirjan parhaasta annista.
Vaikka kirjassa näennäisen päällimmäisenä teemana on yöllisten ilotyttöjen maailma (en halua käyttää sanaa prostituutio, koska se kuulostaa vain jotenkin liian vahvalta tämän kirjan maailmaan, vaikkei prostituutiota toisaalta voi kaunistellakaan - seksin myymistä mikä seksin myymistä), on hallitseva aihe kuitenkin rakkaus. Marian elämää ei kauhistella, moralisoida tai paheksuta. Kirja keskittyy kuvaamaan hänen mietintöjään rakkaudesta kaiken sen maailman keskellä, rehellisesti, kaunistelemattomasti.
Yksitoista minuuttia on ollut minusta yksi hienoimmista Coelhon kirjoista. Pidän muutenkin eniten hänen niistä kirjoistaan, jossa henkilöhahmona on joku muu kuin hän itse, ja joissa pohdiskellaan jotain elämänaluetta. Paulo Coelho onkin näissä kirjoissaan tutkinut elämän filosofista puolta monen eri aspektin kautta - kuolema ja elämä, itsekkyys, valta, rakkaus...
Tämä on niitä harvoja Coelhon kirjoista, joista olen pitänyt Alkemistin ohella. Olen omaan blogiini (tervetuloa kylään :)) kirjoittanut joskus parista Coelhon kirjasta (Brida, Veronika päättää kuolla ja Valkyriat), mutta olen ollut hieman pettynyt niihin kaikkiin.
VastaaPoistaTämä kuitenkin oli toista maata, ensimmäinen lukemani Coelhon kirja ja se vei mukanaan. Mielestäni tässä kirjassa Coelho on parhaimmillaan.
Minä olen ymmärtänyt, ettei Yksitoista minuutta ole toiseksi viimeinen suomennettu Coelhon teos, vaan esimerkiksi Brida, Portobellon noita, Voittaja ei ole yksin ja tietenkin Valkyriat on suomennettu tämän jälkeen.
:)
Minustakin tämä on parasta Coelhoa. :)
VastaaPoistaTarkoitin sillä toiseksi viimeisellä, että se on toiseksi viimeinen lukemistani, eli enää yksi Coelho on lukematta. :D
Löysinpäs nyt sinunkin blogiisi, ihana.
Veronika päättää kuolla kolahti muutama vuosi sitten. Olen lukenut myös Alkemistin, Zahirin ja ehkä vielä jonkun neljännen. Coelhosta ei kuitenkaan ole muodostunut lempparikirjailijaa. Portobellon noita kuitenkin kiinnostaa kirjan nimessä olevan noita-sanan ja kauniin kannen takia. Ehkä joku päivä vielä tartun siihenkin.
VastaaPoistaOlen lukenut Coelholta ainoastaan Pyhiinvaelluksen ja siitä jäi hirveä Coelho-kammo! Vaikka luulen kyllä, että joku muu hänen kirjansa voisi olla parempi. Mistä mielestäsi kannattaisi aloittaa, jotta selättäisin tämän kammon?
VastaaPoistaSonja: Kannattaa kyllä lukea Portobellon noita, se on hyvin erityylistä Coelhoa ja kolahti ainakin minuun. :)
VastaaPoistaLauren: Kannattaa valita joku, jossa on jokin muu henkilöhahmo kuin herra Coelho itse. Minäkin vähän pelästyin pyhiinvaellusta, se on kyllä aika kummallinen. :D Suosittelisin vaikkapa Veronica päättää kuolla, Piedrajoen rannalla istuin ja itkin, Brida, tai tämä Yksitoista minuuttia.