Siri Hustvedt:
Amerikkalainen elegia
Englanninkielinen alkuteos:
The Sorrows of an American (2008)
Otava, 2008
464 sivua
Sisarukset Erik ja Inga Davidsen matkustavat isänsä hautajaisiin. Järjestäessään isän papereita he löytävät oudon, vuosikymmeniä vanhan kirjeen, jonka lähettäjä on tuntematon nainen. Kirjeessä puhutaan salaisuudesta, jonka heidän isänsä on luvannut pitää. Erik kiinnostuu kirjeestä, ja palattuaan hoitamaan psykiatrin praktiikkaansa New Yorkiin hän alkaa lukea isänsä muistelmia. Hän toivoo oppivansa tuntemaan miehen, jota ei koskaan täysin ymmärtänyt tämän eläessä.
Samaan aikaan Erikin elämään astuu nainen – kaunis jamaikatar, joka muuttaa tyttärineen Erikin alakertaan. Pian Erik huomaa joutuneensa mukaan peliin, jonka taustalla voi olla vain sairas mieli. Myös Inga palaa hautajaisista keskelle piiritystä: sinnikäs journalisti tutkii paljastusta, joka liittyy Ingan edesmenneen kirjailijamiehen elämään. Inga joutuu vastakkain kipeän menneisyyden kanssa.
Samaan aikaan Erikin elämään astuu nainen – kaunis jamaikatar, joka muuttaa tyttärineen Erikin alakertaan. Pian Erik huomaa joutuneensa mukaan peliin, jonka taustalla voi olla vain sairas mieli. Myös Inga palaa hautajaisista keskelle piiritystä: sinnikäs journalisti tutkii paljastusta, joka liittyy Ingan edesmenneen kirjailijamiehen elämään. Inga joutuu vastakkain kipeän menneisyyden kanssa.
Tämä oli päällimmäisenä äidin kirjahyllyn luettavien kasassa (pääni sisäisessä sellaisessa) ja kun kerrankin olin Porissa ilman montaa kirjaa, niin sain aloitettua tuota kasaa. Hieman pelonsekaisin tuntein kävin tähän käsiksi - tätä on niin kehuttu kuin haukuttukin, ainakin se on siis herättänyt vahvoja tunteita. Moni on korostanut, että pitää Kaikki mitä rakastin -kirjaa parempana. Pitänee ruveta metsästelemään sitä, koska jos tämäkin oli minusta aikas hyvä, niin sen on oltava jo tain todella hienoa.
Kirja lupailee alussa aineksi vaikka minkämoiselle draamalle. Kun mukaan tulevat pelottavalla tavalla muokatut valokuvat, alkaa tarina muistuttaa melkein trilleriä.
Kerronta koostuu monenlaisista aineksista, joita onneksi yhdistää yksi kertoja. Isän papereista löytyvä salaperäinen kirje johtaa yksille jäljille, Ingan edesmennyt aviomies ja tämän verenperintö toisille, ja alakertaan muuttaineiden äidin ja tyttären vainoaja kolmansille. Kaiken taustalla on vielä traumaattisia 9/11-kokemuksia ja psykologisia pohdintoja. Aineksia olisi siis vaikka viiteen kirjaan. Vaikka tarina oli yhdistetty toimivaksi kokonaisuudeksi, minulle tuli sellainen olo, että olisin halunnut paneutua enemmän kaikkiin erillisiin tarinoihin, ehkä sitten vaikka erillisissä kirjoissa.
Hahmot olivat aidon tuntuisia ja heihin osasi samaistua. Erityisesti minuun kolahtivat "lapsihahmot" Sonia ja Eggy. Sonian kasvu nuoruuteen terrori-iskujen kauhun edelleen vainotessa ja huoli äidistään oli niin käsinkosketeltavaa, samoin kuin Eggyn yritys yhdistää maailmaansa lankakeränsä avulla. Heidän tarinoidensa rinnalla aikuisten trillerimäinen dramatiikka ei tuntunut ollenkaan niin todelliselta.
Jännittävistä vaikutteista huolimatta loppuratkaisu ei ollut ollenkaan niin yllättävä tai dramaattinen kuin olisi voinut luulla (tai loppuratkaisut, jokaisella tarinalla oli näet omansa). Toisaalta oli ehkä hyväkin, että tarina pysyi realiteettien tasolla, mutta toisaalta loppu jätti vähän kylmäksi.
Tämä koko kirjoitus on ollut aikamoista jahkailua ja toisaalta-toisaalta-pohdintaa, mutta minkäs sille tekee, jos kirja aiheuttaa kahtalaisia tunteita. Toisaalta pidin kovastikin, toisaalta olisi kaivannut enemmän, erityisesti lapsihahmojen tasolla. Tulipahan ainakin todistettua, että Siri Hustvedt on todella taitava kirjailija, ja odotan innolla Kaikkea mitä rakastin.
Kirja lupailee alussa aineksi vaikka minkämoiselle draamalle. Kun mukaan tulevat pelottavalla tavalla muokatut valokuvat, alkaa tarina muistuttaa melkein trilleriä.
Kerronta koostuu monenlaisista aineksista, joita onneksi yhdistää yksi kertoja. Isän papereista löytyvä salaperäinen kirje johtaa yksille jäljille, Ingan edesmennyt aviomies ja tämän verenperintö toisille, ja alakertaan muuttaineiden äidin ja tyttären vainoaja kolmansille. Kaiken taustalla on vielä traumaattisia 9/11-kokemuksia ja psykologisia pohdintoja. Aineksia olisi siis vaikka viiteen kirjaan. Vaikka tarina oli yhdistetty toimivaksi kokonaisuudeksi, minulle tuli sellainen olo, että olisin halunnut paneutua enemmän kaikkiin erillisiin tarinoihin, ehkä sitten vaikka erillisissä kirjoissa.
Hahmot olivat aidon tuntuisia ja heihin osasi samaistua. Erityisesti minuun kolahtivat "lapsihahmot" Sonia ja Eggy. Sonian kasvu nuoruuteen terrori-iskujen kauhun edelleen vainotessa ja huoli äidistään oli niin käsinkosketeltavaa, samoin kuin Eggyn yritys yhdistää maailmaansa lankakeränsä avulla. Heidän tarinoidensa rinnalla aikuisten trillerimäinen dramatiikka ei tuntunut ollenkaan niin todelliselta.
Jännittävistä vaikutteista huolimatta loppuratkaisu ei ollut ollenkaan niin yllättävä tai dramaattinen kuin olisi voinut luulla (tai loppuratkaisut, jokaisella tarinalla oli näet omansa). Toisaalta oli ehkä hyväkin, että tarina pysyi realiteettien tasolla, mutta toisaalta loppu jätti vähän kylmäksi.
Tämä koko kirjoitus on ollut aikamoista jahkailua ja toisaalta-toisaalta-pohdintaa, mutta minkäs sille tekee, jos kirja aiheuttaa kahtalaisia tunteita. Toisaalta pidin kovastikin, toisaalta olisi kaivannut enemmän, erityisesti lapsihahmojen tasolla. Tulipahan ainakin todistettua, että Siri Hustvedt on todella taitava kirjailija, ja odotan innolla Kaikkea mitä rakastin.
Minullekin moni on korostanut, että paras Sirin kirja on Kaikki mitä rakastin. Omistan sekä tämän arvioimasi kirjan että tuon "parhaan", sillä napsin tämmöisiä kehuttuja teoksia aina kirjahyllyyni antikvariaateista odottamaan lukuvuoroaan. Luin Vapisevan naisen (tai noh, jätin sen kesken) ja haluaisin lukea Siriltä jotain aivan erilaista, sillä ensilukemisena Vapiseva nainen ei minulle toiminut.
VastaaPoistaMinullakin on tämä omassa hyllyssä odottamassa, vielä en ole ustvedtiä lukenut. Vapiseva nainenkin kiinnostaa aiheen vuoksi:)
VastaaPoistaMinä pidin tästä, mutta en minäkään kuitenkaan läheskään yhtä paljon kuin Kaikki mitä rakastin -teoksesta. Huomaan sen esim. siitä, että en muista tästä kirjasta enää oikein mitään! Kaikki mitä rakastin on paljon paremmin mielessä, vaikka sen lukemisesta on jo vuosia.
VastaaPoistaMinulla tämä odottaa vielä lukemista, mutta Kaikki mitä rakastin oli kyllä mahtava!
VastaaPoistaTaidan olla se outolintu omenainen, kun tämä Hustvedt on minulle se kaikkein rakkain. Jotenkin psykoanalayyttisyys ja tulkinta kolisivat kovaa. Olin lukemisen jälkeen pitkään aivan hiljaa. Tämä oli lukukokemuksena ainutlaatuinen. Tosin olen miettinyt kirjan uudelleen lukemista ja Kaikki mitä rakastin olisi mukava lukea sekin uudestaan.
VastaaPoista