"TÄMÄ EI OLE SYÖMISTÄ, TÄLLE TARVITAAN JOKIN UUSI SANA."

Erica Bauermeister: 
Elämän lempeät maut

Englanninkielinen alkuteos:  
The School of Essential Ingredients (2009)

Bazar, 2009

216 sivua

Elämän lempeät maut on lumoava tarina yhteen kietoutuvista ihmiskohtaloista sekä ruoasta ja sen lähes taianomaisesta voimasta. Mauista, jotka palauttavat mieleen kaukaisia muistoja, aineksista, jotka ilahduttavat tai rauhoittavat, ja tuoksuista, jotka lohduttavat.  

Lillian on tarkkanäköinen kokki, joka pitää ravintolassaan Lempeiden makujen kokkikoulua. Hän on jo lapsuudessaan oppinut, että oikeanlainen ruoka paitsi täyttää vatsan myös tyydyttää henkisen nälän. Lillianin kurssille kokoontuu kerran kuussa kahdeksan sangen erilaista oppilasta, joilla on jokaisella oma tarinansa kerrottavanaan. Mukana ovat esimerkiksi Claire, nuori äiti, joka pelkää kadottaneensa itsensä vaipanvaihdon ja imetyksen uumeniin, ja Tom, surumielinen asianajaja, joka ei ole toipunut kokemastaan suuresta menetyksestä.  

Lillianin hellävaraisessa ohjauksessa kurssilaiset oppivat paitsi ruoanlaittoa myös paljon uutta itsestään ja muista oppilaista. Monet huomaavat löytäneensä sellaista, mitä he eivät edes olleet tienneet etsivänsä. Yksi kohtaa kurssilla sydänystävän, toinen saa tunneilta voimaa muuttaa elämänsä. 

Alkuodotuksena oli jotain hyväntuulista ja virkistävää - ja sitä tämä kirja todellakin tarjoaa, vaikka vaikeita asioita sivuaakin. Sokoksen "3+1 päivää" -alennusmyynneistä viime viikolla tämän nappasin, olisiko ollut kolmisen euroa?

Kirja etenee hauskasti Lillianin Lempeiden makujen kokkikoulun tuntien kautta. Jokaisella tunnilla näemme eri hahmon silmien läpi. Jokaisella hahmolla on oma tarinansa ja vaikeat paikkansa, ja heidän muistojensa kautta jokainen kokkaussessio saa erilaisen sävyn. Vaikka muutama ehkä aluksi tuleekin kokkikouluun puolivahingossa tai vanhempiensa kustantamalla lahjakortilla, tarjoaa se kaikille heille jotain tärkeää. 

Vaikka aluksi pelkäsin tekstin olevan rikkonaista kertojien vaihtelemisen takia, kirja pysyi kuitenkin hyvin raiteillaan. Kaikkien hahmojen tarinat kulminoituvat nykyhetkeen ja Lillianin suloiseen ravintolaan, joka toimii yhdistävänä elementtinä. Kokkikoulun edetessä hahmot myös tutustuvat toisiinsa ja heitä alkaa pulpahdella toistensa kerronnassa. Kirja on siis melko ehyt kerronnaltaan, mikä ei aina ole pääosin hyvä asia. Olisin toivonut hahmojen tarinoille lisää yksilöllisyyttä, lisää erilaisuutta. Nyt kirja vaikuttaa yhden ihmisen kertomalta, vaikka se kuvaakin eri ihmisiä. Varsinkin ruokia kuvaillessa (mitä tapahtuu hyvin paljon), kaikkien kertojien kautta ruoka näyttää täsmälleen samankaltaiselta, yhtä taivaalliselta. En kyllä tiedä, jos oikeasti kaikkien intohimoisten kotikokkienkin suhtautuminen basilikanlehden repeytymisestä pirskahtelevaan tuoksuun onkin yhtä intohimoinen kuin kirjassa, mutta vähän liioittelua siinä on.

Kun kirjan aihepiiri pohjautuu ruoan laittamiseen, on ruoalla tärkeä rooli kirjassa. Sitä kuvaillaan niin elävän rikkaalla tavalla, että nälkähän siinä tulee. Itseasiassa tämä oli pahin ruokahalunherättäjäkirja, minkä olen ikinä lukenut. Nyt jäi Pieni suklaapuoti ja Viisikotkin toiseksi. En voi ymmärtää, miten jopa paistettu kalkkuna saadaa kuulostamaan niin herkulliselta, että melkein tekisi mieleni maistaa (jopa minun, vaikka olen siis ollut kasvissyöjä jo useampia vuosia).

Elämän lempeät maut oli nimensä mukaan lempeältä maistuva lukukokemus, joka olisi ehkä kaivannut hieman lisää pippuria pintaansa. Kirja on myös melko lyhyt, ja ehkä muutama lisäsivu olisi tuonut tarinaan lisää syvyyttä. Suosittelen tätä sellaiseen tilanteeseen, kun tekee mieli lukea jotain keveää ja pehmeää. Ja suosittelen myös valmiiksi varautumaan hankkimalla hyvää ruokaa käsien ulottuville.