tiistai 14. kesäkuuta 2011

KIRJAIMELLISESTI - LOMALUKEMINEN


Noniin, ryhdynpä nyt sitten toteuttamaan lupaustani ja kirjoittamaan näitä pohdiskelujani ja keskustelunavauksiani tänne. Ylitaiteellistin taas tätäkin ja kehitin oman "logon" ja nimen - kirjaimellisesti - pohdintoja kirjoista, kirjoittamisesta, kirjastoista...

Ryhdyin pohtimaan lomaa ja sen vaikutusta lukemiseen ja lukemisen valintaan. Itselläni, kuten ilmeisesti monella muullakin herää lomalla tarve lukea erilaisia kirjoja kuin arkena. Joku vähentää lukemistaan, joku lukee vanhoja suosikkeja, joku aloittaa jonkin valtavan tiiliskiven josta riittää koko lomaksi, joku lukee dekkareita, joku hömppää, joku lähtee ulkomaille ja etsii kohdemaalaista kirjallisuutta. 

Lomalla minusta tuntuu kauhean vaikealta aloittaa uusi kirja, vaikeammalta kuin yleensä. Tekisi mieli vain jatkaa lukemista, niin ettei kirja vaihtuisi välillä. Kun olen aloittamassa uutta kirjaa, ja valikoin minkä nappaisin seuraavaksi käsittelyyn, tekee mieli lukea jotain helppoa, hömppää tai jotain vähän kevyempää kuin yleensä. Kuitenkin huomaan raahanneeni kirjastosta taas kasan Keltaista kirjastoa ja Otavaa ja Nobelvoittajia, siis hyviä mutta kaikkea muuta kuin kevyitä kirjoja. Ja teen niin aina uudelleen ja uudelleen.

Kirjastossa tuntuu vaikealta edes pysähtyä esim. romantiikkahyllyn eteen. En osaa katsoa siitä, enkä ole sieltä koskaan löytänyt mitään. Haluaisin vaikkapa himoshoppaajia, tai Bridget Jonesia, mutta niitä ei ole koskaan hyllyssä, ja jos on niin ei ainakaan ensimmäistä osaa.  Samoin on dekkarihyllyn laita, tuntuu hankalalta kahlata läpi sitä koko jännitysvalikoimaa, siihen tulee yliannostus jo kun kävelee hyllyn eteen. Miksiköhän? Ja kotona mietin taas, että miksi en osaa lainata mitään erilaista vaikka haluaisin lomalla sellaista lukea. 

Mitä te luette lomalla?  

Doris Joa: Romance Novel

17 kommenttia:

  1. Minun lomalukemiseni ei oikeastaan eroa mitenkään muiden vuodenaikojen lukemistosta. Tykkään lukea vaihtelevasti, tyyliin zombikirjasta siirryn seuraavaksi vaikkapa Bridget Jonesiin. En myöskään jaksa lukea jotain sarjaa putkeen, vaan välissä täytyy lukea muutakin! Tällaista on siis myös kesä-/lomalukemiseni :--)

    Tänä kesänä ajattelin kuitenkin lukea juhannuksena Tove Janssonin Vaarallisen juhannuksen! Nimittäin sain sen joululahjaksi ja tuumin heti, että tämän luen vasta ensi juhannuksena jos suinkin pystyn sinne asti pidättäytymään kirjasta! No, näemmä olen pystynyt ja juhannuksena luvassa siis lisää Muumeja :--)

    VastaaPoista
  2. Päätin pari vuotta sitten, että aina lomalla lukisin jonkin nolon klassikon, siis semmoisen jonka jokaisen täytyisi olla lukenut mutta jota minä en ole. Edelliskesänä kahlasin sitten Rikoksen ja rangaistuksen, viime kesänä lainasin Mielevän hidalgon eka osan, mutten lukenut. Ja tänä kesänä olen päättänyt unohtaa koko jutun!

    Eli luen ihan samoja kuin muulloinkin, vähän enemmän vaan on aikaa.

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuo kesä jostain kumman syystä tuppaa vaikuttamaan lukupäätöksiin. En esimerkiksi haluaisi ollenkaan lukea sellaisia kirjoja, johon liittyy pieninkin pakko. Siis esimerkiksi klassikkoja, jotka pitäisi lukea ja joiden lukeminen ihan periaatteessa kiinnostaakin, mutta ei niin paljon kuin joku muu statukseton kirja:D Dekkareihin päin tuntuu kirjavalinnat kääntyvän ainakin silloin kun etsin ihan lomalle lukemista eli jos suuntaan vaikka mökille. Oikein kunnon lukuromaaneja lukisin mielelläni, jos vain sattuisin sellaisiin sopivasti törmäämään. Huomaan myös ajattelevani, etten jaksaisi lukea mitään supervakavaa ja traagista kertomusta.

    VastaaPoista
  4. Joku hullu päätti mennä tuolla tiiliskivivalinnalla. En ole vielä edes sataa sivua lukenut, kun haluaisin jo ehkä vähän luovuttaa ja katsella mieluummin vaikka dvd:ltä sen yhdeksän tuntia Viggo Mortensenia ja Elijah Woodia ja muita kumppanuksia. Miksi oi miksi en syty Tolkienin kerronnalle!

    VastaaPoista
  5. Omalla kohdalla lomalukemiseni on suht samaa kuin muulloinkin, mutta luen toki enemmän (koska aikaa on enemmän ja voi oikeasti lukea vaikka koko päivän hyvää kirjaa, koska jotku kirjat vaan täytyy lukea kerralla) ja ainakin nyt tänä kesänä olen taas lukenut laidasta laitaan erilaisia kirjoja ja raahannut kotiinkin täysin toisistaan poikkeavia yksilöitä. Mutta yleensä vain pitkät lomat saavat minut lukemaan ja kesä, sillä jotkut lyhyemmät lomat saattaa mennä lukematta kirjan kirjaa.

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että luot näille kirjapohdinnoillesi brändin, niistä tulee varmasti hieno sarja blogiisi!

    Tykkäisin lukea kesällä (ja joskus muulloinkin) vähän kevyempää, mutta romanttiikkahyllystä ei tahdo löytyä tarpeeksi moniulotteista ja hyvin kirjoitettua luettavaa.

    VastaaPoista
  7. Laura: vau, aika kunnianhimoista saada tuo Muumi säästettyä niin pitkän ajan päähän. Varmaan hienoa lukea Vaarallinen juhannus juuri juhannuksena. :) Minäkin haluaisin oppia lukemaan tuolla tavoin vaihtelevammin. Kirjastossa en vain osaa lainata vahtelevasti.

    Erja: minäkin olen välillä yrittänyt lomilla kahlata läpi noita tää-olis-pitänyt-lukea-jo-kauan-sitten -kirjaklassikoita. Joululomalla kahlasin läpi monta kertaa kesken jääneen Anna Kareninan ja totesin, että toiste en moista urakkaa ota. Silloin nimittäin yritin kovasti keksiä jotain parempaa tekemistä kuin lukeminen, kun ei oikein maistunut. Minäkin päädyin siihen, ettei lomalla pidä stressata liikaa lukemisesta.

    Sonja: olet näköjään lukutottumuksissa aika samanlainen kuin minä, kaimani (minäkin siis olen Sonja nimeltäni). ;)

    Janninna: Sormusten herrat ilmeisesti menossa. Ajattele ne Viggot ja Elijahit sinne pomppimaan, niin menee kevyemmin. Myönnän, että siinä on kyllä pitkänpiimäisiä kohtauksia (varsinkin ne, missä esiintyy enttejä), mutta kyllä se antoisa lukukokemus on kun loppuun asti pääsee. Onnea järkäleesi kanssa! :D

    Katri: pitkissä lomissa onkin ihaninta se, että voi lukea hyvää kirjaa vaikka koko päivän jos haluaa. :)

    VastaaPoista
  8. Maria: minulla on juuri sama ongelma tuon romantiikkahyllyn kanssa. Kyllä tiedän, että siellä niitä hyvinkirjoitettuja ja monipuolisiakin yksilöitä majailee, mutta niitä on vaikea löytää kaiken überhömppäpömpän joukosta. ;)
    Ja kiitos!

    VastaaPoista
  9. Minä olen ollut viimeiset viisi vuotta kotiäitinä, joten lomaa mulla ei varsinaisesti ole. Silti ajattelen, että kesällä muka lomailen ja kahmin tavallista enemmän luettavaa. Samoja kirjoja lukisin kyllä muutenkin, mutta hitaammalla tahdilla.

    VastaaPoista
  10. Aikalailla samalla tavoin luen ympäri vuoden, eli vähän kaikenlaista sekaisin. Viime vuonna kasasin kesälomalle pinon paksuja kirjoja kuvitellessani että ehtisin silloin hyvin lukea, mutta kyllä se tässä elämäntilanteessa tuntuu menevän paremminkin niin että lomalla on paljon vähemmän lukuaikaa kun mies ja poikakin ovat kaiken päivää kotona häiritsemässä... ;)

    VastaaPoista
  11. Mä luen jotain sellaista, josta voi nostaa katseensa aina välillä ja silti pysyy kärryillä. Ja välillä pitää laittaa silmät kiinni ja nauttia auringosta. Tähän kategoriaan kuuluu aika paljon, voi olla kevyttä, jossa juoni ei ole liian monimutkainen tai voi olla vakavaa, jossa välillä pitää miettiä tapahtunutta.

    Laitan tänään omaan blogiini kesäsarjani II postauksen.

    VastaaPoista
  12. Maija: lasten kanssa onkin varmaan vaikeampi keskittyä lukemiseen kuin meillä yksinäisillä. Silti minäkin välillä jo haaveilen ajasta, jolloin lapset touhuillaan olisivat "häiriköimässä" lukemista. ;)

    Satu: aina kun luulee ehtivänsä lukea paljon ja kasaa vinon pinon kirjoja, niin niitä ei sitten ehdikään lukea. Onneksi kesässä on paljon muitakin nautittavia asioita kuin lukeminen. :)

    Mari A: minulla on tuo sama, eli välillä on pakko voida vain laittaa silmät kiinni ja nauttia auringosta tai katsella kesäisiä maisemia. Luen innolla kesäsarjaasi! ;)

    VastaaPoista
  13. Tähän on helppo vastata, koska asia on jo päätetty, enkä ole varma postaanko lukemiani vai nautinko itsekkäästi yksin.

    Edellissuvena luin Sinuhe egyptiläisen uudelleen vuosikymmenien jälkeen. Luin yötkin kuin kuumeessa, sillä olin yksin kotona ja kirja sai määrätä kaiken.

    Viime suvi meni kirjastosta lainaamieni kahden Paul Claudelin kanssa ja tänä suvena luen ainakin:

    Binchy: Tulikäpästen kesä (uudelleen)
    Harris: Appelsiinin tuoksu (uudelleen)
    Alice Walker: Häivähdys purppuraa

    VastaaPoista
  14. Hieno idea (ja toteutus) tuo "logoutuminen"!

    Minä luen aika samalla tavalla vuodenajoista ja lomista riippumatta. Ei minulla tosin aikuisena ole hirveästi varsinaisia lomia ollutkaan, sillä olen ollut freelancerina tai pätkätöissä. Joka tapauksessa hypin samalla innolla kirjasta ja kirjailijasta toiseen - harvemmin haluan lukea samalta tekijältä paljon putkeen, ja siksi moni tuottelias(kin) suursuosikki(kin) on edelleen rastilistallani yhdessä tai kahdessa teoksessa.

    Mutta aina luen mieluimmin laadukkaita lukuromaaneja. Ei liian helppoa tai liian vaikeaa. Ja vähäsen saatan suosia tai pyrkiä suosimaan kesäaikaan sijoittuvaa proosaa (tyyliin Ihanat naiset rannalla). :)

    VastaaPoista
  15. Minäkin suunnittelen tiiliskivilinjaa, mutta saa nähdä, jääkö idea suunnitteluasteelle. :) Kesän alussa on aina hirveästi energiaa ja ideoita - muutenkin kuin vain lukemisen suhteen - ja silloin keksii itselleen mielellään kaikenlaista tekemistä ja tavoitteita. Elokuun lopulla sitä yleensä huomaa, että kesä on ohi ja puolet hienoista ja kesäisistä suunnitelmista toteuttamatta. Mutta silti oli hauskaa! :D

    VastaaPoista
  16. Minulla ei ole loma vielä alkanut, mutta kesä (ja blogit) innoittivat minut lukemaan yhden Anna-kirjan. Tyttökirjat jotenkin kuuluvat kesään.

    Olettaisin kuitenkin, että lomalukemiseni ei suuremmin eroa "normaalista". Mutta pitää yrittää muistaa tarkkailla, ilmaantuuko tavallisesta poikkeavia mielitekoja loman tullen. ;)

    VastaaPoista
  17. Leena Lumi: Sinuhe kyllä on oivallista kesälukemista, siinä riittää sivuja ja aavikon pölyn voi oikein aistia kuumana kesäpäivänä. Tuo Alice Walkerin häivähdys purppuraa oli minusta todella vaikuttava kirja, ei helppo, mutta vaikuttava. :)

    Karoliina: Kiitos! ;)
    Minäkin mielelläni luen kesällä kesäaikaan tai muuten lämpimiin maihin sijoittuvia kirjoja, niihin on niin mukava eläytyä. Poikkeuksen tekee Tove Janssonin Taikatalvi, joka pitää lukea joka kesä viilennykseksi sillä pahimmalla kesähelteellä. Pitäisikin muuten lukea tuo Ihanat naiset rannalla, se on häpeällisesti edelleen lukematta.

    Zephyr: asioiden suunnitteleminen on onneksi puolet hauskuudesta, ja ei se toteuttamatta jääminen aina haittaa. :D Mutta tuo on niin tuttu tunne. Kesän alussa suunnittelee vaikka mitä ja elokuussa miettii, että minnes se kesä hujahti kun ei ole vielä ehtinyt puoliakaan tehdä.

    Jenni: tyttökirjat ovatkin ihanan kesäisiä. Minäkin luin Anna-sarjan olikos se viime vai edelliskesänä. :) Vihervaaraan kun pääsisi kurkistamaan...
    Lomalla tulee aina odottamattomia mielitekoja, ei vähiten lukemisen suhteen. ;)

    VastaaPoista

peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta