"VOIT UNOHTAA KAIKKI NE HÖLMÖT SÄÄNNÖT, JOTKA ÄITISI JA ISOÄITISI SINULLE SYÖTTIVÄT PIENESTÄ PITÄEN. NIISTÄ EI OLE TÄÄLLÄ MITÄÄN ILOA."

Cecilia Samartin: 

Señor Peregrino

Englanninkielinen alkuteos:  

Tarnished Beauty (2008)

Bazar, 2010

380 sivua

Jamilet on nuori meksikolainen nainen, jonka selkää peittää valtava verenpunainen syntymämerkki. Hänen kotikylänsä asukkaat pitävät merkkiä paholaisen kädenjälkenä, ja Jamiletia syrjitään ja pilkataan. Köyhän seudun kouluttamattomat puoskarit eivät osaa auttaa Jamiletia, joten lukutaidoton tyttö lähtee etsimään parannuskeinoa maasta jossa kaikki unelmat toteutuvat: Yhdysvalloista. 

Ylitettyään laittomasti rajan Yhdysvaltoihin Jamilet alkaa kerätä rahaa leikkaukseen. Hän pääsee töihin mielisairaalaan ja saa hoidettavakseen pahansisuisen herra Peregrinon, vanhan espanjalaismiehen, jonka kanssa kukaan ei tule toimeen. Pikkuhiljaa nämä kaksi siirtolaista tutustuvat toisiinsa, ja heidän ystävyytensä hoitaa molempien haavoja tehokkaammin kuin mitkään lääkkeet. Herra Peregrino kertoo tarinoita nuoruudestaan ja unohtumattomasta pyhiinvaelluksestaan Santiago de Compostelaan, ja samalla Jamilet tekee matkaa itseensä ja etsii sitä tyttöä, joka olisi voinut olla ilman rujoa kauneusvirhettään. 

Ensiksi on pakko ihmetellä omaa ennakkosuhtautumistani tähän kirjaan. Olen lukenut melkein pelkästään positiivisia arvioita, ja silti suhtauduin jotenkin ennakkonegatiivisesti. Vaikea käsittää miksi, ihmisen mieli toimii välillä kummallisesti. Kirjan ulkoiset avut ovat ehkä se hämäävin tekijä. Sinällään todella kaunis kansi on enemmän rakkausromaanien maailmasta. En myöskään muista lukeneeni yhtä ainutta hyvää kirjaa, joka olisi nimetty miespuolisen päähenkilön mukaan. Liityn siis kerhoon, joka kauhistelee nimen suomennosta. Tarnished beauty, ja joku hieman vähemmän imelä kansi olisi ehkä antanut paremman ensivaikutelman.

Sisällöltään kirja ei onneksi ollut liian sokerihuttua. Se oli mukavalla tavalla syvällinen olematta silti liian synkkä. Liityn siis täten heihin, jotka puhuvat kirjan puolesta, vaikka löysinkin myös vähemmän ylistäviä arvioita (miten ihmeessä ennen lukemista osuin pelkästään niihin kaikkein kehuvimpiin?). Kirja oli onnistuneesti rakennettu. Se kertoo tarinaa kahdessa tasossa, nykyhetkessä ja muistelmissa, ilman että tasojen väliin muodostuu kynnystä.

Syntymämerkkinsä henkisesti "tahraama" Jamilet ja äreä vanhaherra Peregrino ovat mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Kumpikin on rohkeasti omanlaisensa liioittelematta luonteenpiirteitä liikaa. Amerikan elämään näennäisen hyvin sopeutunut Carmen-täti runsaine muotoineen ja tyhjien olutpullojen kansoittamine huoneineen oli karikatyyrisempi hahmo, vähemmän uskottava ja itsenäinen.

Vaikka pidinkin kirjasta paljon, en oikein sulattanut loppua, se oli hieman liian siirappinen. Tai ehkä koko tarinan ajan mukana kulkenut keveys vain kasaantui ylitsepääsemättömäksi kerrokseksi viimeisten sivujen aikana.

Jamiletiin ja herra Peregrinoon ovat tutustuneet myös Ilse, Morre, Naakku, Cathy, marjis ja Ahmu.

MAAILMANVALLOITUSMAA: Meksiko