sunnuntai 23. tammikuuta 2011

HAASTAVIA KLASSIKOITA JA AJANPUUTOSTAUTIA

Apua, viikonloppu ilman tietokonetta ja olen niin paljon jäljessä kaikessa kirjoittamisessa. Olisi yksi kirja arvosteltavana, toinen aloitettavana, pieni tarinointi lukupiirimme ensimmäisestä tapaamisesta raapustettavana ynnä muuta - ja löysinpäs kivan haasteenkin tätä vuotta piristämään. Muista tulee sitten omat aiheensa joskus piakkoin, mutta tässä tämä Lumikin blogista löytämäni ihana klassikkokirjahaaste. 

KYMMENEN KLASSIKKOA
Valitsin omaksi klassikkokymmenikökseni teoksia, jotka putkahtivat esille Hesarin klassikkoautomaatista. Ihan ensimmäistä kymmentä kappaletta en valinnut - osan olin jo lukenut, osa oli jollain tapaa muuten liian kyseenalaisia (parhaimpana esimerkkinä Kama Sutra) ja koska ajattelin pitäytyä romaaneissa, hylkäsin mm. Anna Ahmatovan runot. Kriteereinä oli myös se, että olin kyseisestä kirjasta ennenkin kuullut, plus tietysti kiinnostavuus. Osaan kirjoista (kuten Koraani, Gilgamesh, Raamattu...) teen lähempää tuttavuutta osana opiskelua, ja nekin jätin pois listalta.

1. Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä
2. Agatha Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa
3. Umberto Eco: Ruusun nimi
4. Gustave Flaubert: Rouva Bovary
5. Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä
6. Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
7. George Orwell: Vuonna 1984
8. Patrick Süskind: Parfyymi
9. Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva
10. Émile Zola: Nana

Näitäpä sitten lähdetään vuoden mittaan metsästämään.

5 kommenttia:

  1. Kiva kun sinäkin osallistut klassikkohaasteeseen;) haluatko muuten lainata Oma taivaan? Mulla olisi nyt kaksi niitä kun sain kotikirjastosta toisen lainaan;)

    VastaaPoista
  2. Joo.. olisi kiva jos saisin sinulta toisen lainaksi. ;) En ole sitä onnistunut vielä löytämään.
    Ihananoloinen haaste..

    VastaaPoista
  3. Haa, Sonja O. onnea sen kanssa. ;) Ja Kymmenen pientä neekeripoikaa, ihan paras. ♥ Dorian Grayn muotokuva löytyy munkin klassikkolistalta, samoin myös Olemisen sietämätön keveys. Kiva huomata, että useimpien listoilla on edes yksi sama kirja mun kanssa, en ole ihan yksin näiden "oishan tääkin pitänyt lukea"-kirjojen kanssa.

    VastaaPoista
  4. Jeps, on kiva huomata, ettei ole näiden kanssa yksin. Ja toisaalta kun on jonkun toisen listalta jo joitain lukenut, niin tuntuu, ettei ihan kaikkia klassikkoja ole onnistunut ohittamaan. ;)

    VastaaPoista
  5. Opiskeletko teologisessa vai uskontotieteitä? Viittaan tuohon Raamattu-Koraani lukemistoosi. Kävin katsomassa sinun klassikkolistaasi ja jätin tervehdyksen samalla. :)

    VastaaPoista

peikkoneito kiittää kommenteista - jokaisesta